Working together – yhteisvoimin


Eurooppalainen öljyvahinkokonferenssi ja -näyttely Interspill järjestetään 13.–15.3.2012 Lontoon ExCel-messukeskuksessa. Lamor Corporation on mukana osastolla #V100. Nähdään siellä!

Konferenssin teemana on yhteistyö, ja sen aikana keskustellaan seuraavasta sukupolvesta, jonka tehtäväksi jää tulevien öljyvahinkojen korjaaminen. Lisäksi konferenssissa keskitytään alalle niin tärkeään verkostoitumiseen. Interspill 2012 -tapahtuman kaikille tarkoitettu avausistunto ”What the World Thinks About Oil Spills” pidetään 13.3., ja sen aloittaa BBC Sciencen kirjeenvaihtaja David Shukman.

Interspill 2012 -tapahtuman järjestää Euroopan öljyteollisuuden edustajista ja sidosryhmistä koostuva ryhmä. Siihen kuuluvat mm. Kansainvälisen öljyteollisuuden ympäristösuojelujärjestö (International Petroleum Industry Environmental Conservation Association, IPIECA) sekä Euroopan meriturvallisuusvirasto (European Maritime Safety Agency, EMSA), jonka tehtävänä on pitää yllä valmiutta reagoida merien saastumiseen Euroopassa. Tapahtumaa tukevat myös Kansainvälinen merenkulkujärjestö (International Maritime Organization, IMO), kansainvälinen öljyvahinkorahasto International Oil Pollution Compensation Funds (IOPC), alusperäisten öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan erikoistunut International Tanker Owners Federation (ITOPF) sekä ranskalainen tutkimuskeskus CEDRE (Centre de documentation, de recherche et d’expérimentations sur les pollutions accidentelles des eaux).

ExCel London -keskus sijaitsee Lontoon upealla Royal Docks -satama-alueella, ja sinne on hyvät yhteydet kaupungin keskustasta ja London City Airport -lentoasemalta. Samalla 40 hehtaarin alueella on kolme Docklands Light Railway (DLR) -metroasemaa, ja keskukseen on helppo saapua myös Jubilee-metrolinjalla. Alueella on pysäköintipaikkoja 3 700 autolle sekä kuusi hotellia ja useita baareja ja ravintoloita.